Minusta

07 tammikuuta 2014

Peking, Kiina


Pekingin lentokentällä yllätän itseni täydellisesti olemalla itsevarma ja rauhallinen. Rauhallisena osaa käyttää metroakin eksymättä ja jäädä oikealla asemalla pois. 
Ilma on saasteinen.
Mielentila vaihtelee huuman ja stressin väliä enkä tiedä enää mistään mitään. 


3 kommenttia:

Laura B kirjoitti...

Hei täällä random lukija,

Kiitos pohdinnoista! Olen itsekin miettinyt joitakin näistä asioista.

Kauneudesta ja rumuudesta tuli mieleen että maassa missä asun monilla naisilla on tyyli, jossa laittaudutaan kuin juhliin kun mennään töihin, vaikka monet heistä ovat ylimaallisen kauniita jo valmiiksi. Mietin, mikä saa aikaan halun tälläytyä ja tehdä itsestä kauniimpi kuin mitä jo on. Monesti tulee tunne, että nämä ihmiset ovat kauniita ja voimakkaita, mutta he itse asiassa pelkäävät, koska tälläytyminen ja turhamaisuus johtuvat suurimmaksi osaksi pelosta, että ei ole kaunis. Miksi muuten pitäisi yrittää tehdä itsestään kaunis? Sellaista olen itsessäni nähnyt.

Joskus suren sitä, että tunnen itseni niin rumaksi tällaisten naisten rinnalla, mutta onneksi mies on henkisesti edistyneempi ja sanoo että pyh no nehän voi olla kamalia ihmisiä sisältäpäin. Entä sellaiset ihmiset, jotka ovat niin rakastavia, että tuntuu heidän halaavan sinua sisäisesti vain kun puhut heille?

Haluaisin tulla kauniiksi sisäisesti. Näen sisäistä rumuutta, kuten itsekkyyttä, mutta tiedän, ettei sitä voi piilottaa tai siitä kääntää katsetta pois, se täytyy kohdata, muuten sitä ei voi muuttaa.

Minusta tuo on aivan totta, että aivan sama miten paljon matkustaa, minne menee, mitä tekee, jos sisimmässään on tunne, että haluaa paeta, kaipaa jonnekin, on epämukavaa, kurjaa, sitä ei pääse pakoon ulkomaillakaan. Mutta uskon, että meidät johdatetaan niille poluille ja niihin paikkoihin, mistä löydämme vastaukset, ja jokainen askel sitä kohti on tärkeä.

Summa kirjoitti...

Kiitos sun kommentista!

Ulkonäkö on hassu asia. Sehän on pelkkä kuori? Ihmiskokemus. Me ollaan kaikki niin paljon enemmän kuin ulkonäkö tai sukupuoli tai edes ajatukset.

Ulkonäköön takertuminen kertoo silti paljon ihmisen sisäisestä maailmasta. Kuinka yhteydessä on. Ehkä. Joskus musta tuntuu, etten edes tunnista omaa naamaani peilistä. Että olen eräänlaisessa pelissä (ihmiskokemus). Tämän pelin tajuaminen on vapauttavaa, vapautuu vähän enemmän peloista ja muureista. Alkaa luoda omaa maailmaansa vapaammin, VALITSEE asioita. Valitsee, eli tajuaa olevansa vastuussa kaikista tunteistaan.

Äh, meni liian diipiksi. Kiva että luet mun blogia!

Laura B kirjoitti...

Ei lainkaan liian diip :) Tuo on minusta tosi tärkeää, tajuaa olevansa vastuussa kaikista tunteistaan, ajatuksistaan, vieläpä enemmän sanoistaan ja teoista, koska ne vaikuttavat muihin eniten.

Minäkin joskus muistan hieman säpäshtäneeni nähtyäni itseni peilistä, että tuoltako oikeasti näytän, en tunne olevani tuo henkilö ollenkaan.

Joskus ajattelen, millainen yhteiskunta olisi, jos kaikilla olisi korkeat henkiset arvot. Että ulkonäköön ei katsottaisi, ei kysyttäisi ensimmäisenä esim. että "Miten meni viikonloppu", vaan vaikka että "Näitkö auringonnousun tänään, se oli todella kaunis". Kuvittelen kaupunkia, jossa kaikki pitäisivät munkinkaapuja ja meditoisivat yhdessä. Ihmisiä arvostettaisiin heidän sisäisen kauneutensa takia. Se olisi mahtavaa, vaikkei kenties mahdollista, mutta ainakin voi tehdä ponnistuksia sen eteen, että toteuttaa sitä omassa elämässään.