Minusta

15 maaliskuuta 2014

Annapurnan ympäri, Nepal


Kolme viikkoa patikointia Himalajalla.




Miltä tuntuu maa jalkojen alla, kun näkyy vain tähdet vuorilla ja taivaalla? Ilma on yönraikas. Ohitamme kyliä ja peltoja pimeässä, sitten kohoamme kiviportaita pitkin yylös asti. Miltä kuulostaa askeleet ilman kaupungin hälinää? Vastasyntynyt kili tervehtii. Lamppuni sammuu. Vaikka on näin pimeää, en pelkää.





Luonto! Se laulaa ja kuiskailee. Yritän lopettaa puhumisen ja kuunnella.




Olen horjunut paljon elämäni aikana. En jaksa enää horjua. Haluan jo olla vahva. C:lle sanon, että on pakko hidastaa. Päivien turhautuminen nousee kyynelinä.




Mahla tuoksuu. Aamulla on mahdotonta paeta kylmää. Ulkona tuoksuu lumi.

Metsä on täynnä lunta, se vaientaa kaikki äänet. Kun olen ihan hiljaa, en kuule muuta kuin oman sydämeni lyönnit. Illalla C lukee minulle Liisa Ihmemaassa.

Pidän yllä muureja. Maisema on kivinen ja autio. Vaihdoin vanhan elämäni kasaan kiviä. Jätän asioita sanomatta vain koska en jaksa puhua. Kuunteleminen ei tule kyseeseenkään.
Vuoret eivät riitä minulle!


Kulutan kaikki mentaaliset ja fyysiset voimani loppuun.




Haluan vain pysähtyä. En ymmärrä mistä kaikki se voima ja elämänhalu kumpuaa.




Seuraa helppoa alamäkeä ja lämpiävää ilmastoa.

Ei kommentteja: